Hyvät allekirjoittaneet!

Kurjen tila Oy:n hallitus on saanut vetoomuksenne koskien peltojemme vuokrasopimuksen jatkamisesta nykyisten viljelijöiden kanssa. On ilahduttavaa huomata, että meidän rakkaalla Kurjen tilalla on paikka mielessänne. Hallitus on tehnyt vaikean, mutta tarpeellisen päätöksen: sopimusta ei jatketa määräajan umpeuduttua tämän vuoden lopussa.

Etsimme uusia tekijöitä pelloillemme, koska yhteistyölle nykyisten viljelijöiden kanssa ei ole edellytyksiä. Tilanteen taustoja ja yksityiskohtia emme lähde yleisesti avaamaan. Kyse on yhteisömme sisäisestä asiasta.

Tietoa tilamme viljelijätarpeesta on levitetty mm. Suomen biodynaamisen yhdistyksen kautta, eurooppalaisille biodynaamisen viljelyn opiskelijoille sekä luomuviljelijöille. Meille on tärkeätä, että maan hoito jatkuu parantavana ja laadukasta ravintoa tuottavana. Toiveenamme on myös, että tulevaisuudessakin laiduntavia eläimiä elää täällä kanssamme.

Me Kurjen tilalla asuvat olemme ostaneet yhdessä tämän meille tärkeän tilakokonaisuuden ja rakentaneet kodit maaseudulle. Meitä, suhteellisen uusia vesilahtelaisia, asustaa täällä vakituisesti 10 taloudessa. Aikuisia on 18, lapsia lähes sama määrä. Jokaisella meistä on toiveita ja tarpeita tilamme suhteen ja onneksi mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen on monia.

Tavoitteenamme on, että toiminta tilakokonaisuuden pelloilla ja puutarhassa muotoutuu yhteisön jäsenten tarpeista ja unelmista käsin ja toteutuu yhteisten suunnitelmien mukaan. Tarkoituksena on myös kunnostaa kylän yhteisiä rakennuksia ja saada niitä yhteiseen ja yhteisölliseen käyttöön.

 

Yhteisökylämme yhtenä tarkoituksena on pitää maaseutu elävänä ja olla avoin, helposti lähestyttävä paikka. Yksi toimintamuoto on Kurjen ekokyläyhdistys ry, joka on paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti aktiivinen toimija sekä yhteistyötaho. Jos kiinnostut saamaan lisätietoa ja / tai tulemaan mukaan toimintaan, ota yhteyttä: kurjenekokylayhdistys@gmail.com. Tai käy katsomassa instagramsivujamme kurki_ecovillage tai www.kurkiecovillage.fi

Jatkossakin kylässämme tapahtuu monenmoista ja olette sydämellisesti tervetulleita mukaan!

 

Ystävällisin terveisin, Kurjen tila oy:n hallitus

 
 
 
 

Kommenttialue suljettu.

Copyright © Kurjen tila. Intra