Työssäoppimaan!

Maatilalla harjoittelee vuosittain lukuisia eri alojen opiskelijoita. Opiskelet sitten maataloutta, puutarhanhoitoa, luonnonvara-alaa tai kestävänkehityksen osaajaksi, voi tilamme olla sinulle sopiva harjoittelupaikka. Biodynaamisen tilan luonteeseen kuuluu tuotannon monipuolisuus, joten harjoittelujakson aikana voi tutustua puutarha- ja peltoviljelyyn, lehmien, lampaiden ja kanojen hoitoon sekä biodynaamisen viljelyn erityispiirteisiin, kuten preparaattien käyttöön. Keräämme myös luonnonkasveja ja syksyisin teemme säilykkeitä.

Koska olemme mukana Eurooppalaisessa vapaaehtoistyö ohjelmassa (EVS),  tilalla työskentelee kasvukauden aikana myös ulkomaalaisia nuoria. Meillä harjoitellessasi olet siis osana kansainvälistä työyhteisöä, jonka työkielenä on englanti.

Järjestämme myös maatalousleirejä Steinerkoulujen opetussuunnitelman mukaan.